Tähän tulee selostus työn sisällöstäMinusta onkin tulossa uusi jymyjuttu syyskuun Hymy-lehteen ensi viikolla. Minusta otettiin Playboy-koekuvat vähän aikaa sitten, ja ne lähetetään Amerikan Playboylle tarjolle. Kuvat ovat ”minun henkisiäni” – ne on toteutettu ”karkkimaassa” ja Barbie-tyylisesti. Tapasimme sisareni Julian kanssa suomalaisen Playboy-kuvaaja Jarmo Pohjaniemen Miamissa vuonna 2004 ja hän lähetteli minulle myös paljon meiliä. Hän oli erittäin kiinnostunut meistä molemmista. Joillakin lehdillä on tosi tarkat rajat painon kanssa, ja emme menneet Playboyn pyytämiin koekuvauksiinkaan, kun he sanoivat, että se on ainoa mahdollisuus. Jos on esim. liian ruskettunut, niin he karsivat saman tien pois. Nain jälkikäteen ajatellen minua on jäänyt harmittamaan, ettemme menneet koekuvaukseen kun kerran pyydettiin! Kun Julia pääsi kyseisen lehden Grapevine-sivulle vuonna 2003, meille molemmille jäi kytemään ajatus jatkosta. Olemme ihmetelleet, miksi Suomen lehdistö sivuutti asian vain nopeasti. Vaikka kyseessä ei ollutkaan monen kuvan kuvasarja Juliasta, hän silti poseerasi varsinaisessa Playboy-lehdessä.Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa.